AIREDALE INFO

Airedalenterrieri on suurin terrieri, jota myös kutsutaan ”terrierien kuninkaaksi”. Sitä voisi myös kutsua ”terrierien klovniksi”. Normaali hyvä Airedale on ihana kaveri, lasten ystävä ja arjen ilopilleri. Se on leikkisä vanhuuteen saakka. Vastineeksi tästä kaikesta ihmisellä on velvollisuuksia ystäväänsä kohtaan. Airis pursuaa energiaa etenkin nuorella iällä, ja reippaan lenkkeilyn tulisikin kuulua jokaiseen päivään. Ja mieluusti myös jokin muu koiralle sopiva puuha, olkoon se sitten maastokoulutusta tai tottelevaisuutta koiralle sopivalla tavalla, aktivointia ja aivojumppaa, ja mukavaa leikkiä koiran kanssa. Ellei koiralla ole toista koiraa leikkitoverina, ihmisen täytyy leikkiä sen kanssa paljon. Airiksestaan saa täyden ilon ja sen oppii parhaiten tuntemaan, kun sen kanssa säännöllisesti touhuaa.

Airis saattaa viihtyä pihalla tai sitten ei, minulla on ollut molempia laatuja, enemmän kuitenkin sellaisia, jotka saadessaan valita valitsevat ihmisen seuran. Rotu ei siis ole pihakoira, enkä pentua halua sellaiseksi antaa. Todella harvassa ovat ne airikset, jotka pysyvät aitaamattomalla tai huonosti aidatulla pihalla. Airedale on hiukkasen kyläluuta luonteeltaan, ja kiinnostusta riittää vähintäänkin naapurien alueelle. Vaikka koirasi mielestäsi pysyisikin kuin enkeli pihassa, se joskus saattaa yllättää ja kadota teille tietymättömille jotain vastustamatonta houkutusta seuratakseen. Hyvin aidattu piha on A ja O!

Airis on harvemmin dominoiva perheessään, mutta aikuistuttuaan se saattaa koettaa dominoida vieraita koiria. Riittävän hyvä perustottelevaisuus onkin tästä syystä tärkeä koiran kanssa ulkoillessa.


Rodun kehitys ja kuvia taipaleelta


Airedalenterrierin kehitys alkoi Yorkshiressä Pohjois-Englannissa Aire-joen laaksossa 1800-luvun puolenvälin tienoilla. Alueen tehdastyöläiset ja maanviljelijät tarvitsivat koiran, joka olisi tehokas saukonmetsästäjä sekä auttaisi pitämään kurissa joenpenkkoihin kaivautuvat pikkupedot. Siihen asti tähän työhön oli käytetty useita erilaisia koiria, joista jokainen oli erikoistunut jonkin pikkupedon metsästykseen. Useiden koirien pitäminen kävi kuitenkin tavallisen ihmisen kukkarolle kalliiksi. Siispä alettiin risteyttää saukkokoiria ja paikallisia terriereitä tarkoituksena kehittää koira, joka olisi tarpeeksi pieni pyydystämään rottia, mutta kuitenkin riittävän kookas tappamaan ketun ja näädän, ja joka pystyisi kantamaan saaliinsa vedestä maalle. Myöhemmin käytettiin mahdollisesti myös lammaskoiria sekä bullterriereitä.


Airedale Jerry

(- Gladys Brown Edwards: The New Complete Airedale Terrier)

Käyttöominaisuudet olivat koirien kasvattajille tärkeimmät. Kasvattajat kilpailivat keskenään koiriensa paremmuudesta, ja rodun varhaiset edustajat olivatkin erinomaisia pienriistan metsästäjiä, noutajia sekä tappelukoiria. Alussa yksilöt olivat hyvin vaihtelevia ulkomuodoltaan, kuten niiden mitoistakin voi päätellä: säkäkorkeudet vaihtelivat 38-61 sentin ja painot 13-36 kilon välillä. Näitä koiria kutsuttiin nimillä Waterside Terrier ja Bingley Terrier. Nimi Airedale Terrier vakiintui 1880-luvun puolivälissä.

Kun Etelä-Englannin kasvattajat kiinnostuivat Airedalenterrieristä, he alkoivat jalostaa koiria näyttelytarkoituksiin. Rotu alkoi nopeasti kehittyä ulkomuodoltaan nykyiseen suuntaan, joskin parhaisiinkin pentueisiin ilmaantui vielä pitkään saukkokoiran perintönä raskaskorvaisia, vaaleasilmäisiä, pehmeän selkälinjan omaavia sekä pehmeäturkkisia yksilöitä. Nykyisen Airedalenterrierin kantaisänä pidetään Airedale Jerryä Rattler x Bess), joka syntyi Englannissa v. 1888.


Airedalenterrierin käyttö

Monien mielestä Airedale on itsepäinen, mutta tosiasiassa kyse on itsenäisyydestä. Airedalenterrierihän kehitettiin aikoinaan itsenäiseen metsästystyöskentelyyn. Tottelevaisuudessa Airis kyllästyy helposti, ja koulutettaessa onkin keskityttävä koiran motivointiin palkitsemalla sitä tavoilla, joista se eniten pitää. Airedale on omiaan huumorintajuisille ihmisille, jotka osaavat arvostaa sen hauskaa ja itsenäistä persoonallisuutta. Ei koira eikä varsinkaan Airedale ole pelkkä tottelevaisuus- ja suoritusväline. Jos halutaan säilyttää koiran ihana ominaisluonne, kilpailuihin tähtäävän koulutuksen täytyy aina tapahtua motivoiden ja koiran halukkuus säilyttäen.

Airedalenterrierin monipuolisuudesta on puhuttu paljon. Rotua on käytetty metsästyksessä, noutavana koirana, poliisi- ja huumekoirana, haku- ja pelastuskoirana, viestikoirana sodassa, sekä vartio- ja paimenkoirana. Ei pidä kuvitella, että jokainen Airedale pystyisi läheskään kaikkeen tähän, mutta rodussa löytyy yksilöitä, joilla on taipumuksia moniin erilaisiin tehtäviin. Taitojen saavuttaminen vaatii aina kuitenkin kovaa ja omistautuvaa työtä sekä ohjaajalta että koiralta.


Photo: Don Turnipseed, High Country Airedales, USA

Nykyään Airedalenterrierin kanssa harrastetaan yleisesti sekä pk- että verijäljestystä, hakua, jopa suojelua, agilityä ja tottelevaisuutta. Myös terapiakoirana Airis on erinomainen. Ennen kaikkea se on kuitenkin uskollinen ja ihana toveri ja perheenjäsen.


Hyvä johtajuus

Monet – harvemmin kuitenkin Airedalenterrierin omistajat – ymmärtävät laumanjohtajuuden käsitteen väärin. Ei pidä kuvitella, että koiraa pitäisi jatkuvasti dominoida, komennella ja ”pitää varpaillaan”. Dominanssisuhteet korostuvat luonnossa vasta, kun kilpailu jostakin tärkeästä voimavarasta kiristyy. Minkään lauman ei kuitenkaan ole tarkoitus tappaa jäseniään stressiin, sillä tällaisessa laumassa yhteistyö ei suju, ja jokainen jäsen on tärkeä. Perhelaumassa ei ole puutetta ruoasta, eikä arvoasteikossa alempana olevia ole tarvis alistaa saadakseen riittävästi ravintoa. Kun asiat ovat niinkuin olla pitää, koira tietää paikkansa ilman että sitä sille alituiseen osoitellaan, ja on rauhallinen ja tyytyväinen. Ihmiset kohtelevat koiraa rauhallisesti, määrätietoisesti, johdonmukaisesti ja lempeästi. Ihmisen rooli onkin enemmän vanhemman kuin johtajan!

Vielä yleisempää on kuitenkin se, ettei koiralle pidetä minkäänlaista kuria, sitä kohdellaan epäjohdonmukaisesti, eikä se koskaan tiedä, mitä milloinkin saa tehdä ja mitä ei, jos nyt yleensä mikään on kiellettyä. Tällaisesta koira hermostuu. Se ei ymmärrä mitään demokratiasta – koiralle, myös kultaiselle perheairikselle, parasta on kohdella sitä lempeällä, johdonmukaisella auktoriteetilla.

Olisi tärkeää, että ihminen perehtyisi koiran elekieleen ja etenkin rauhoittaviin signaaleihin, ks. myös Linkit. Koirat käyttävät näitä paljon sekä toisten koirien että ihmisten seurassa. Rauhoittavilla signaaleilla lauman jäsenet osoittavat toisilleen ystävälliset aikeensa ja halunsa pitää lauman koossa. Tähän elekieleen perehtyminen voi olla haastavaa, mutta se on myös erittäin antoisaa, aivan kuin oppisi yhtäkkiä puhumaan samaa kieltä koiransa kanssa.


Turkinhoito: tulossa



Takaisin sivun alkuun           Takaisin aloitussivulle

© 2007 - 2009 Honeywolf Airedales. All rights reserved.