Olen rakastanut luontoa ja eläimiä pikkutytöstä lähtien. Myöhemmin opiskelin biologiksi pääaineenani eläintiede, minulla on myös arvosanat kasvitieteestä, perinnöllisyystieteestä, biokemiasta ja maantieteestä. Nykyisin työskentelen kala-alalla.

Ensimmäisiä koiria lapsuudessani maaseudulla olivat isäni kotitilalta tuodut sekarotuiset mustavalkoiset pystykorvat. Turre ja Peni olivat suloisia, mutta 1960-luvulla maalla koiranpito ei ollut kovinkaan edistyksellistä, ja Turre ja Penikin saivat ikävä kyllä viettää suuren osan ajastaan juoksuvaijerissa. Vasta aikuisiällä muutaman vuoden opiskeltuani hankin ensimmäisen Airedalenterrierini Juuliskan (Eho Norma) Hjördis ja Erkki Tenleniukselta Espoosta. Pentu noudettiin ikimuistoisena kauniina lokakuun päivänä opiskelutoverilta lainatulla kuplavolkkarilla. Taistelutahtoisesta pikkukoirasta kasvoi ihastuttava persoona. Olin päättänyt, että Juuliskan elämä tulisi olemaan antoisampaa kuin lapsuuteni pystykorvien, ja harrastin antaumuksellisesti koulutusta Hallgrenin oppien mukaan. Juuliska sai juosta paljon vapaana Turun Ylioppilaskylän silloisessa koiralaumassa – hän yritti innokkaasti jopa olla osa tuulennopeaa afgaanilaumaa! Hänellä oli myös erinomaiset edellytykset jälkikoiraksi, ura ei kuitenkaan ehtinyt alkua pidemmälle emännän autottomuuden vuoksi.

Honey (Pohj MVA Ranpiin Honey) tuli minulle sijoituskoirana sen jälkeen, kun olin tuskastunut riippuvuuteen vieraista koirista Juuliskan leikkikavereina. Paha kyllä Juuliska ei suostunut tunnustamaan pentua koiraksi laisinkaan, vaan istui kuono pystyssä ylväänä kuin sfinksi pennun hypellessä ympärillä. Tilanne muuttui vasta Honeyn saadessa ensimmäisen juoksunsa.

Honeysta tuli kantanarttuni, ja hän eli yli 15-vuotiaaksi sairastamatta koskaan! Vuosina 1987-1995 kasvatin yhteensä yhdeksän pentuetta. Sen jälkeen muuttuneet elämänolosuhteet saivat aikaan 12 vuoden tauon, kunnes onni potkaisi, ja minulle tarjottiin tilaisuutta ottaa luokseni ihana Abby-tyttö, USAssa syntynyt Joval Flash Dance, jonka oli vaihdettava kotia.

Jo kauan sitten uskoin airedalenterrierin olevan kaikin puolin mukava ja itselleni sopiva koira, ja niinpä se onkin lyhyttä taukoa lukuun ottamatta ollut rakas elämänkumppanini jo liki 26 vuotta.

Perheenjäseninämme on ennen nykyisiä tyttöjä ollut kuusi Airedalea, yksi Maremmano-Abruzzese sekä useita keskenkasvuisia pentuja. Rosso-pojan (Honeywolf Dangerous) kuoltua vuonna 2004 olin lähes kaksi vuotta ilman airedalea ennen kuin Abby tuli taloon. Abby sai pian tarmokasta seuraa kotikennelistään Virginiasta, kun pikkuriiviö Jessi (Joval Rainbow in the Frost) lensi yli Atlantin junioriksemme tänne lounaissaaristoon.

Rakastan ja arvostan koiriani yksilöinä ja perheenjäseninä, ja samaa odotan pentujeni perheiltäkin. Harrastan näyttelyitä ja koulutusta mahdollisuuksien mukaan, mutta koira on minulle aina ennen kaikkea ystävä ja persoona, jolla on oikeus elää perheensä kanssa rakastettuna, kunnioitettuna sekä oikein kohdeltuna ja hoidettuna mahdollisimman pitkään.

Takaisin sivun alkuun          Takaisin aloitussivulle

© 2007 - 2009 Honeywolf Airedales. All rights reserved.